Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2014

Saako alennuksilla oikeasti alennusta?

Palattuani edelliseltä ulkomaanreissultani päätin pitää vähän luovaa taukoa matkustelustani ja keskittyä hankkimaan juttuja, joita tarvitsen. Kuten nyt esimerkiksi joululahjoja sekä itselleni että läheisilleni. Osa ihmisistä inhoaa joululahjoja osa tykkää. Osa on onnellisia alennuksista, osa ei voi ymmärtää tai oikeammin sietää niitä. Jotkut väittävät, ettei alennukset ole alennuksia! Mikä on varmasti joissain verkkokaupoissa niin totta!

pilatesrulla

Mietin, että miten kirjoittaisin aiheesta, kun tämä on niin mielipiteitä jakava. Itse tykkään kyllä käyttää erilaisia alennuksia joka verkkokauppaostoksessani ihan vain sen takia, että yleensä se vaan tulee joskus paljonkin edullisemmaksi, kuin ostaa normikaupasta tai verkkokaupasta normaaliin hintaan. Nykyisin kun usein nettikaupat harrastavat ilmaisia postikuluja. On myös olemassa niitä verkkokauppoja, joissa on jo valmiiksi ihan järjettömät hinnat ja kun lisätään siihen alennuskoodit ja kupongit, on tuotteet oikeastaan vasta sitten normaalihintaisia. Tästäpä johtuen kuluttajana kannattaakin olla oikeasti fiksu ja vertailla hintoja ja kytätä alennuksia, jotta oikeasti pääsee hyötymään mahdollisimman hyvin alennuksista ja tällä tavoi säästämään.!

ERilaiset sivustot pohtivat tätä asiaa ja miettivät, miten auttaa kuluttajia ymmärtämään alennuksien arvo ja säästöt! Minusta on hieno asia, että tällaisia asioita pohditaan ja ihmisiä autetaan säästämään. Minulla tuli mieleeni tuosta jäätäviä hintoja kantavasta verkkokaupasta heti Lekmer. Siellä on mielestäni normaalihinnat ihan kohtuuttoman korkealla ja kun siihen alennuksia klikkailee niin huomaa saavansa saman summan kuin jossain vastaavassa nettikaupassa on normaalihinta. Hassua, eikö. Tässä minä nyt yritän saada teidät kuluttajat ymmärtämään sen, että oikeasti tarkkailtaisiin niitä hintoja ja kytättäisiin niitä alennuksia!

Jollekin on ihan sama, minkä verran tuote maksaa, mutta minulle se ei ainakaan ole. Olen opiskelija ja säästän jatkivasti rahaa matkusteluun. Jos en ajattelisin miten käytän rahani ja paljonko voin säästä missäkin ostoksissa, olisi melko paljon säästöistäni pois se. Olen niin onnellinen kun muistan aina hyödyntää kaikki alennuskoodit ja kytätä niitä, vaikka niihin meneekin ehkä milli aikaa, mutta se nyt ei haittaa!

Tällä kertaa ajattelin itselleni ostaa joululahjaksi sellaisen pilatesrullan, aamutakin ja rannekellon. Haluan kellon olevan kädessä niin ei tarvitse jatkuvasti tuijotella ja kantaa mukana puhelinta. Jos kello on vain puhelimessa niin sitten helposti tulee kulutettua siinäkin enemmän aikaa, kun aina ”käväisee” jossakin! 🙂 Rannekello on kaunis ja aina tavoitettavissa ja nähtävissä. Kylpytakin taas haluan siksi, että oma on aina oma, en jaksa aina niitä hotellien kylpytakkeja, jotka roikkuvat pälläni ja näytän ihan karhulta. Pilatesrulla on puolestaan nyt niin in! Varsinkin selkäkivuista kärsivälle suorastaan must have juttu. Mulla on usein selkäkipuja niin ajattelin, että tuo rulla voisi oikeasti helpottaa tuota selkää. Se olisi kyllä tosi halpa etu, jos siitä oikeesti vain on apua!